Thurmaninaukio

”Kauniaisten historian tuominen aukiolle taideaiheiden muodossa on kekseliästä, ja saa paikan tuntumaan omalta. Pienipiirteinen, yllätyksellinen taide aukion rakenteisiin integroituna ilahduttaa löytäjäänsä. Teräksiset taideaakkoset ovat kuin koru kirjaston edustan kiveyksessä.”

Emmi Silvennoinen, kaupunginpuutarhuri, Kauniainen

Asiakas
Kauniaisten kaupunki

Vuosi
2019

Teoksen osat
Aukion konseptin suunnittelu yhdessä Rambollin kanssa

Aakkoskiveyksen toteutussuunnittelu

Kauniaisten oman maaritilän toteutussuunnittelu

Leikkipaikan toteutussuunnittelu

Gobojen suunnittelu

Kumppanit
Berry Creative
Ramboll

Lähtötilanne

Thurmaninaukion suunnittelun lähtökohtana on ollut luoda kauniaislaisille yhteinen inspiroiva ja visuaalisesti korkealuokkainen olohuone uusitun keskustan kohokohdaksi. Kohteen pääsuunnittelusta on vastannut Ramboll. Kaisa Berry on ollut mukana tekemässä aukion konseptia sekä useiden osien toteutussuunnittelua.

Ratkaisu

Kauniaisten uuden keskusta-aukion suunnittelussa on tutkittu huolellisesti alueen historiaa. Uusien julkisten tilojen suunnittelu on myös tarinankerrontaa ja alueiden ja paikkojen erityisten piirteiden esiin tuomista. 

Aukion sommittelussa on inspiroiduttu Kauniaisten puutarhakaupunkihistoriasta ja luotu moderni tulkinta muotopuutarhasta.

Lopputulos

Aukion kokoavan tumman kiveyksen lomasta löytyy monia huolellisesti suunniteltuja yksityiskohtia. 

Kirjaston edessä aakkoskivet johdattavat sisälle rakennukseen.

Aukiolta löytyy kaksi erityistä puiden juuristoa suojaavaa maaritilää. Erikoismaaritilöiden kuviot kunnioittavat Kauniaisista käsin vaikuttaneen Suomen puutarha-arkkitehtuurin uranuurtajan Paul Olssonin elämäntyötä ja muistuttavat puutarhakaupungin juurista.

Aukion pohjoisesta kulmasta löytyy Lilla Grani -leikkipaikka. Leikkiin kannustavan paikan muodostavat ovaalinmuotoinen Kauniaisten kartta sekä kolme kauniaislaisille merkittävää vanhaa rakennusta. 

Kaisa Berryn suunnitelma Thurmaninaukiosta
Havainnekuva katukiveyksestä, johon on upotettu eri fonteilla kirjoitettuja aakkosia.
Valmis katukiveys paikan päällä, yksityiskohta kahdesta aakkoslaatasta kiveyksessä.
Kuviolaattaa puun juurella.
← Palaa takaisin arkistoon

Lähetä viesti

[contact-form-7 id="6"]